Säännöt ja hyveet

Suomalaiset ovat sääntöhullua kansaa. Olivatpa ongelmat millaisia tahansa, olemme aina kehittelemässä sääntöjä niiden ratkaisemiseksi. Ja samalla ihailemme ainakin hiljaa mielessämme niitä svendufvia, anttirokkia ja mattinykäsiä, jotka viittaavat kintaalla säännöille, määräyksille ja normeille ja toimivat häpeämättä oman päänsä mukaan.

Sääntöjen merkitystä ei pidä väheksyä. Olkoonkin, että niitä ei ehkä kannattaisi tunkea jokaiseen mahdolliseen rakoon, kokonaan ilman niitä olisi vaikea tulla toimeen. Säännöillä on oma tärkeä tehtävänsä, jota mikään toinen väline ei kykene yhtä hyvin hoitamaan.

Yhteisön elämässä eteen tulee aina sekä uhkia että mahdollisuuksia. Jos asiat menevät toivotulla tavalla, mahdollisuudet toteutuvat, ja yhteisö saavuttaa toiminnalleen asettamansa päämäärät. Mutta jos uhkia ei saada torjutuksi, mahdollisuuksien toteutumisen sijaan voikin edessä olla katastrofi.

Säännön voima on siinä, että sitä on lähtökohtaisesti pakko noudattaa, sen noudattamista valvotaan ja sen rikkomisesta rangaistaan. Tämä tekee säännöstä tehokkaan työkalun uhkien torjuntaan. Jos yhteisön arjessa on kuviteltavissa tapahtuma, teko tai toiminto, joka toteutuessaan uhkaisi yhteisön luovuttamattomia periaatteita, toimintakykyä tai olemassaoloa, on paikallaan estää sen toteutuminen laatimalla asianmukainen sääntö ja huolehtimalla sen noudattamisesta valvonnan ja sanktioiden avulla.

Uhkien ehkäiseminen ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että mahdollisuudet toteutuisivat. Hyvä päämäärä ei ole jotakin sellaista, mikä toteutuu itsestään heti, kun esteet sen tieltä on saatu raivatuiksi. Hyvää on erikseen ryhdyttävä toteuttamaan, ja sen toteuttamiseen on löydettävä oikeat keinot.

Samat asiat, jotka tekevät säännöistä erinomaisen keinon uhkien ehkäisyyn, tekevät niistä kelvottomia hyvän tavoittelussa. Pakko, valvonta ja rankaiseminen tarjoavat mahdollisimman huonon kasvualustan millekään aidosti hyvälle. Pakon edessä toteutettu hyvä on kuin kuivaan hiekkaan kaadettu vesi, joka katoaa nopeasti jälkiä jättämättä.

Todellista ja kestävää hyvää voivat saada aikaan vain ihmiset, joilla hyvät päämäärät ovat tiedossa, joilla on hallussaan keinot niiden saavuttamiseen ja jotka haluavat omalla toiminnallaan niitä toteuttaa. Tällaisia ihmisiä sanotaan hyveellisiksi ja keinoja, joiden avulla he päämääriään toteuttavat, hyveiksi.